Pian oli puolivuotias kun palasi meille takaisin, Mummo joka hänet oli ostanut ei jaksanut häntä hoitaa , tiesin sen että näin kävisi! Mummo oli jo 79 v. mutta ei auttanut minun puheet hänen oli se koettava itse!
Kävimme säännöllisesti mummoa tervehtimässä ja Pian oikein odotti viikonvaihdetta että pääsisi "mummolaan" keksejä ja muita herkkuja ahmimaa !
Mummon kunto huononi ja joutui vanhainkotiin, siellä kävimme vuosia muitakin vanhuksia ilahduttamassa. Mummo odotti meitä ja jos joku viikonloppu jäi väliin hän jo huolestui että Pianille olisi sattunut jotakin. Pianin ja mummon rakkaus toisiaan kohtaan oli sanoin kuvaamaton!
Vuodet kului ja mummo ehti jo täyttää 85vuotta. Syntymäpäivät vietettiin ja Pianille oli oma kakunpalanen tietenkin! kaksi vuotta tämän jälkeen
Pian sairastui toistamiseen sisäelinten tulehdukseen pikku raukka oli kokennut kovia jo aiemmin, oli penikkatauti , märkäkohtu, aina kuitenkin selvinnyt sinnikyydellään ja elämänhalullaan,nyt näytti tosi huonolta ja hänen rukoilevat silmänsä sanoi minulle sen! Minun oli tehtävä yksi niistä vaikeimmista päätöksistä sinä yönä.
Melkeinpä eläinrääkkäyksestä oli jo kysymys Pianin väkisin elossa pitämisellä ja niin päätin päästää Pianin tuskistaan ,ja niin hän matkasi kohti sateenkaarta!
Mummon luokse menin tosi raskain askelin, koska tiesin että tämä suru-uutinen veisi häneltä hengen.
Puoli vuotta Pianin poismenon jälkeen mummon vuoro tuli siirtyä tuonpuoleiseen, henkilökunta vanhainkodissa kertoi että mummo rupesi kuihtumaan ja menetti elämänhalunsa kokonaan Pianin poismenon jälkeen.
Mummon hautajaisissa papin pitämässä muistopuheessa Piankin mainittiin! niin tärkeitä olivat Mummo ja Pian toisilleen.
Toivottavasti ovat nyt kohdanneet vihreimmillä niityillä missä ei kumpikaan tunne kipuja ja suruja, siellä ovat yhdessä, leikkien ja juosten, keksejä ja herkkuja syöden..
