Ella meidän "hösötin"

Ella on Sagan ensimmäisestä pentueesta,
kovin on herkkä tyttö ja kun hän heiluttaa häntäänsä, koko koira heiluu vyötäröstä alaspäin, melkeinpä koira menee kahtia, oikea "vispaaja"!

Kesällä kun varpusilla on pesä meidän katonreunan alla Ella istuu päivät pitkät ja kyttää pää pystyssä , haaveillen makoisasta paistista!
Talon nurkalla on myöskin kaunis kataja ja siitä hän repii alaoksia niin että neulaset lentelee kun hän kuvittelee sillä pääsevänsä varpusiin käsiksi.
Ella raukka ei ymmärrä ettei hänellä ole siipiä, ja linnut tahallaan lentää tosi läheltä ja matalalta ärsyttääkseen toista.
Talvisin hän jahtaa lumihiutaleita ja syksyisin tietenkin leijaileviä lehtiä.

Kaikki mikä liikkuu yritetään pyydystää!

Hän ei myöskään koskaan ole viihtynyt näyttelykehissä, aivan toista luokkaa kun äitinsä joka nauttii esiintymisestä, ehkä odotamme
kunnes hän täyttää sen 8 v, ja pääsee veteraaniluokkaan:)


v 2007 Gisella on täyttänyt 9 vuotta ja voi toistaiseksi hyvin. Hiukan
harmaata pilkahtaa jo välillä korvakarvoissa mutta muuten ei ikä näytä painavan:)


v.2008 Lokakuussa Saga mamman mentyä sateenkaarelle, meillä alkoi uusi
"pomotus".Gisella joka on aina ollut hiukan vetäytyvä ja oman tiensä kulkija ottikin lulot pois nuorilta:) ja näytti niille paikkansa Näin se otti johtajan paikan talossamme!


Gisella on Eilan ja minun yhteisomistuksessa.


 

 



"lisää tarinoita"
"grand old"Lady
Saga seikkailijatar
Chemu metsästäjä
Cilla tanssijatar
Pricken herrasmies
Carina huolehtija
Iron miestenmies
Lady neiti-sievänen
Trixie neiti-hattunen
Elli body-guard
Kaksijalkaiset
Flipu sydänten valtaaja
Jesse-pappa
Danja pikku-riiviö
Luru pikku "trasselimme"
Sara muuttajamme
"Rinsessa" Lily
"Tessa pien trasseli"
"Sandy pikkuinen"